4.4
1 of 14
Fantasia & scifi
Fantasiasaaga suositun Game of Thrones TV-sarjan takana.
Vuosia kestänyt kesä on päättymässä, kun kuningas Robert Baratheon saapuu pohjoiseen Talvivaaraan tapaamaan vanhaa ystäväänsä lordi Eddard Starkia ja tarjoaa tälle valtakunnan vaikutusvaltaisinta virkaa. Viran edellinen haltija koki ennenaikaisen kuoleman, ja lordi Eddard päättää ottaa tapauksesta selvää. Starkit ovat karua ja omissa oloissaan viihtyvää sukua, mutta nyt he ajautuvat mukaan valtakunnan poliittiseen vehkeilyyn.Samaan aikaan meren takana maanpaossa olevat hullun lohikäärmekuningas Targaryenin perilliset suunnittelevat paluuta isänsä valtaistuimelle. Vanhat kaunat ajavat valtakuntaa kohti sekasortoa ja sisällissotaa, ja vain harvat katsovat omaa miekanvarttaan pidemmälle. Etelän lämmössä on helppo olla uskomatta kertomuksiin valtakuntaa pohjoisessa rajoittavan Muurin takana heräävistä unohdetuista voimista. Synkät enteet puhuvat kuitenkin omaa kieltään: Talvi on tulossa.
Valtaistuinpeli on avausosa yhdelle aikamme menestyksekkäimmistä fantasiasarjoista, kirja, joka nosti eeppisen fantasian arvostuksen ylös kuopastaan. Se on yhdistelmä suurta seikkailua ja inhimillistä tragediaa, kertomus kunniasta ja kärsimyksestä, rakkaudesta ja petoksista sekä tasapainottelusta elämän ja kuoleman välillä samalla kun aatelisperheiden kohtalot kietoutuvat toisiinsa. "Valtaistuinpelissä vaihtoehdot ovat voitto tai kuolema. Välimuotoja ei ole."
© 2016 Storyside (Äänikirja): 9789176132609
Kääntäjät: Satu Hlinovsky
Julkaisupäivä
Äänikirja: 25. huhtikuuta 2016

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 2528 arvioon
Koukuttava
Jännittävä
Tunnelmallinen
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/2528
Maarit
17. helmik. 2021
Jukka Pitkänen on vaan yksinkertaisesti paras💐kirjakin tietysti hyvä!
Jani
27. toukok. 2021
Olen scifin ja fantasian ystävä. Satoja kirjoja plakkarissa vuodesta 93: purkka ja hckirjat, kaikki on nähty Olen nyt kuunnellut tätä kirjaa 4 tuntia eikä siinä ole tapahtunut yhtään mitään kiinnostavaa. En jaksa kuunnella enää minuuttiakaan, koska tylsistyn kuoliaaksi. Kyllä: henkilöhahmot käsitellään perusteellisesti. Sanoisinko hyvin perusteellisesti, ja jos kiinnostaa tietää, minkä värisiä nenäkarvoja Jonilla on tai mikä on kuninkaan serkun siskon saunakaverin kaverin verovoudin kalsareiden väri niin tämä on sinun teoksesi. Ehkä tämä jossain vaiheessa lähtee liikkeelle, mutta en jaksa selvittää, koska tarina ei vaan etene.
Hanna
5. tammik. 2020
Viihdyttävä kirja ja lukijalla erityisen hyvä ääni näitä tarinoita lukemaan. Jos olet nähnyt tv sarjan, suosittelen lämpimästi näitä kirjoja.
Matti
6. heinäk. 2021
Suosittelen ehdottomasti kaikille, myös TV sarjan katsoneille. Pidin GoT sarjasta mutta jo ensimmäisen kirjan perusteella uskallan sanoa että kirjat ovat vielä paljon parempia.
Laura
22. tammik. 2023
Jukka Pitkänen on kerrassaan loistava lukija!
Kylpytirppa
16. syysk. 2023
Tämän kirjasarjan olisi aivan hyvin voinut kirjoittaa ilman usein toistuvaa jankkausta siitä miten miehet ovat luomakunnan kruunu, ja naiset mitättömyyksiä.
S
9. helmik. 2021
Ovathan nämä ihan omaa luokkaansa. Hieno toteutus äänikirjaksi.
Jonne
15. helmik. 2022
Tästä tuli mieleen enemmänkin keskiaika teemainen pornoteos. Ei ollut mun juttu. Lukijalle täysi kymppi hyvästä suorituksesta.
Tuula
8. tammik. 2023
Mielenkiintoinen kirja kun muistan sarjan niin hyvin,,kiitos lukijalle on todella paikallaan,!
Santeri
29. toukok. 2024
Jukka Pitkänen hoitaa työnsä hyvin, korvaajaa ei kannata jatkokirjoihin edes miettiä
Suomi
Suomi