Lumoava historiallinen romaani kuohuvasta Jäämeri-Suomesta, vakoilusta ja rakkauden sietämättömästä vetovoimasta Kevät 1937 merkitsee käännekohtaa monen nuoren ihmisen elämässä. Rakastunut Valeria on päättänyt lopettaa työt kalatehtaalla ja aloittaa etelässä uuden elämän. Kun läheinen isä pidätetään vakoilusta eikä kirjettä sulhaselta kuulu, joutuukin Valeria pärjäämään omillaan. Vastavalmistunut poliisi Antti Teerikallio passitetaan vanhoille kotiseuduilleen selvittämään kasvavaa rikollisuutta, mutta miehellä on henkilökohtaiset syynsä vältellä Jäämeren seutuja. Taiteilija Maija Vuonnajärvi saapuu Petsamoon ja perustaa valokuvaamon. Kun rajavartioston johtaja löytyy yllättäen saunasta kuolleena, johtajan syntymäpäivillä otetut valokuvat alkavat kiinnostaa myös poliisia. Historiallisesti tarkka, kieleltään valloittava ja sydäntä värisyttävä esikoisromaani näyttää, miten pienet ihmiset pärjäävät valtavan luonnon näyttämöllä, suurvaltojen ristipaineessa ja miten sitkeä vaatimattomista vaatimattomin ihminenkin voi olla. Virpi Vainio (s. 1981) on rovaniemeläinen esikoiskirjailija, kulttuurihistorian väitöstutkija sekä yläkoulun äidinkielen opettaja. Petsamon enkeli on historiallisen romaanisarjan ensimmäinen osa.
Kannen alkuperäiskuva Museovirasto / Aarne Pietinen, 1939
© 2024 Storytel Original (Äänikirja): 9789180681360
© 2024 Storytel Original (E-kirja): 9789180681377
Julkaisupäivä
Äänikirja: 24. toukokuuta 2024
E-kirja: 24. toukokuuta 2024

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 789 arvioon
Ajatuksia herättävä
Informatiivinen
Koukuttava
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/789
Milona
26. toukok. 2024
Uutta tietoa Suomen historiasta. Ei paljoakaan ole puhuttu Petsamon tilanteesta noina aikoina. Oli myös jännä tajuta, että Suomella on ollut yhteys Jäämereen. Pidin kirjailijan tyylistä kirjoittaa. Asiat tulivat esille todeten ilman suurempia koukeroita. Sopi kirjan teemaan hyvin. Mielenkiinnolla odotan jatko-osaa.
Saima
27. toukok. 2024
Luin jostain, ettei kirjailija saanut kustannussopimusta Otavan tai WSOY:n kanssa, onneksi Storytel tarttui tilaisuuteen ja mahdollisti tämän luku- tai kuuntelukokemuksen! Myös lukija täydellinen tähän kirjaan. Odotan jo jatko-osaa.
Elina
30. toukok. 2024
Erinomaisesti faktaa ja fiktiota sekoittava kertomus Suomen historian vähemmän tunnetuista vaiheista. Teos on kirjoitettu elävästi ja henkilöhahmot ovat hekin lihaa ja verta. Ihmettelen suuresti, ettei kirja kelvannut suurille kustantamoille. Myös lukija on erinomainen,
Minna
27. toukok. 2024
Kiinnostava historian aikakausi. Näitä pohjoisen Suomen ihmisiä ei paljon ole ennen kuvailtu.Voisi kuvitella jatkoa seuraavan, kun henkilöt on nyt hyvin esitelty. Mielelläni lukisin, miten tarina jatkuu.
Marja
3. kesäk. 2024
Upea kirja, joka herättää elävästi menneisyyden henkiin! Historiallinen romaani. Kirjailijalla on taitoa ja lahjakkuutta luoda fiktion avulla eläväksi maailma, joka vie kuuntelijan mukaansa. Tämän kirjan toivoisi olevan myös luettavana kirjana.
Ville
10. kesäk. 2024
Lukijan ääni ja tyyli sopii niin hyvin näihin historian kirjoihin.
Pirjo
30. toukok. 2024
Kiva on lukea Lapin historiasta… mutta kyllä olen kiitollinen, että saamme elää rauhan Suomessa🙏😇💖
Virpi
3. kesäk. 2024
Kiitos Virpi Vainio! Teksti oli sujuvaa ja piti otteessaan. Lapsuudesta asti kuulemiani paikannimiä oli mielenkiintoista seurata: minne tarina jatkaa matkaansa. Lukijan ääni ja tyyli kulki käsi kädessä tekstin kanssa.
Vuokko
27. toukok. 2024
Elävää kieltä, todella mukaansa tempaava. Odotan jatko-osia!
Minna
6. kesäk. 2024
Pohjoiseen sijoittuva unohtumaton matka kuohuvalle ajanjaksolle. Juoni tempaa mukaansa ja ajankuvaus on huolella tehtyä. Odotan seuraavaa osaa. Kiihkeä ja koskettava tarina.
Suomi
Suomi