3.8
Elämäkerrat
Kun lapsuus muuttuu paratiisista painajaiseksi. Linnéa Kuling kertoo omin sanoin elämästään Knutbyn lahkon sisäpiirissä.
Kun Linnéan perhe muutti Knutbyhyn hänen ollessaan pieni, tuntui siltä kuin he olisivat saapuneet kotiin. He pääsivät osaksi rakastavaa ja lämminhenkistä yhteisöä, joka näytti rakentaneen ympärilleen maanpäällisen paratiisin. Elämä muuttui kuitenkin helvetiksi. Perhe hajotettiin, eikä Linnéan äiti saanut enää olla äiti tyttärelleen. Linnéasta tuli Kristuksen morsiamen lapsi.
Suurmenestykseksi noussut elämäkerta tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman yhteen Ruotsin puhutuimmista lahkoista. Lahkon kasvattama on kertomus sopeutumisesta, miellyttämisen halusta ja hyväksynnän hakemisesta arvaamattomassa yhteisössä, jossa rakkaus on ehdollista eivätkä aikuiset suojele lapsia. Se on myös vavahduttava kuvaus siitä, millaista on torjua oma tahtonsa ja omistaa elämänsä jollekin itseään suuremmalle.
Linnéa Kuling on syntynyt vuonna 1995 ja asuu avopuolisonsa kanssa Uppsalan lähistöllä. Lahkon kasvattama on hänen esikoisteoksensa.
© 2021 Storytel Original (Äänikirja): 9789180243483
© 2021 Storytel Original (E-kirja): 9789180249010
Kääntäjät: Mirka Maukonen
Julkaisupäivä
Äänikirja: 30. kesäkuuta 2021
E-kirja: 1. heinäkuuta 2021

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 2299 arvioon
Ajatuksia herättävä
Surullinen
Hämmentävä
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/2299
Anne
18. heinäk. 2021
Mielenkiintoinen, surullinen, ahdistava. Ei voinut jättää kesken vaan piti lukea heti loppuun. Hyvin kuvattu kuinka ihminen aivopestään ja alistetaan lahkossa. On myös selviytymistarina.
Ella
9. heinäk. 2021
Kirja etenee hieman hitaasti, mutta samalla hidas eteneminen kuvaa hyvin lahkon pikkuhiljaa tapahtuvaa manipulointia. Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä ja hieman järkyttäväkin kirja kaikkinensa.
Kirsi
8. heinäk. 2021
Sekava, epäjohdonmukainen ja ajoittain pitkäveteinen. Kuitenkin kertoo tärkeistä ja ajatuksia herättävistä asioista.
Juha
17. elok. 2021
En jaksa olla ihmettelemättä, kuinka ihminen voi olla toisten hallittavissa kunhan tarina on riittävän vakuuttava. Valkoinen on mustaa ja viha on rakkautta, jos sen vakuuttavasti todistaa. Oman elämän hallintaa ei kannata antaa minkään auktoriteetin tai ääriliikkeen manipuloitavaksi. Kirja tuo tämän ansiokkaasti esille.
Mummu
1. heinäk. 2021
Surulliseksi tulin. Ajatuksia herättävä. Osa oli tuttua. Mutta paljon paljon uutta ja kauheaa miten manipuloidaan toisia.Kuuntelemisen arvoinen kirja.Lukija ei mua haitannut vaikka toiset tuntuu moittivan. Mutta kuuntelen kaikki aina 1,7-2,0 nopeudella.
Jaana
8. elok. 2021
Melkoinen tarina. Hurjaa, että tuollaista on tapahtunut. Melkoinen selviytymistarina. Miinus hieman harhaanjohtavasta nimestä, sillä viittaus murhaan on vain sivuosassa aika alkupuolella kirjaa.
Sari
14. heinäk. 2021
Tämä tarina kannattaa lukea tai kuunnella,hyvä lukija!
Hannele
19. heinäk. 2021
Odotin kirjalta enemmän!
Niina
16. heinäk. 2021
Murha jäi kyllä sivumaininnaksi, mutta muuten kirja on hyvä kuvaus pers.häiriöisistä henkilöistä.
Salla
29. lokak. 2021
Olipa ihan sika-ahdistava kirja! Kiroilin välillä ääneen, miten sairasta porukkaa sitä onkaan. Onneksi loppui toiveikkaasti.
Suomi
Suomi