3.3
Tietokirjallisuus
Tositarinoihin pohjautuva kertomus uskonlahkosta, jossa alistus, kehonkuvan muokkaus ja raataminen ovat arkipäivää
”Joka on täällä, on turvassa. Mutta joka lähtee, on yksin ja riivaajien armoilla.”
Jeesus tykkää laihoista tytöistä on tositarinoista inspiroitunut audiodraama, jossa kerrotaan kolmen lahkosta eronneen henkilön tarinat. Mikä saa ihmisen liittymään lahkoon? Entä eroamaan, vaikka se merkitsee kaiken siihenastisen elämän jättämistä, hylätyksi tulemista ja painajaisia, jotka jäävät elämään?
Entiset lahkolaiset kertovat edelleen aktiivisen lahkon tukahduttavasta vaikutuspiiristä. Miehet tekevät johtajan firmassa töitä pienellä palkalla ja lapsia kasvatetaan kotikoulussa. Moni etsii lahkosta isähahmoa, hengellisyyttä, perhettä. Sellaisen he saattavat saadakin – mutta joutuvat lisäksi alistamaan elämänsä kaikki valinnat omia fantasioitaan toteuttavalle lahkojohtajalle. Naisiin kohdistuu erityisesti syömiseen ja seksuaalisuuteen liittyviä määräyksiä, hiljentämistä ja alistumista kodin sisälle.
Äänikirja on tositarinoiden innoittama ja sisältää fiktiivisiä ja dramatisoituja kohtauksia.
Työryhmä: Käsikirjoittajat: Niina Repo, Janne Huuskonen, Akseli Kouki Näyttelijät: Oskari: Mikko Kouki Maija: Wenla Reimaluoto Lauri: Hannes Suominen Markus: Akseli Kouki Terhi: Alexandra Oupornikova Hiski: Samppa Batal Saatana: Eero Aho Lahkolainen: Samuli Welin Psykiatri: Maija Nykänen Toimittaja: Olli Eronen Äänisarjan konsepti: Käsikirjoittajat, Suomen Podcastmedia & Storytel Alkuperäisidea: Hannu-Pekka Komonen / Suomen Podcastmedia Tuotantokoordinaatio: Maija Nykänen / Suomen Podcastmedia Äänitys ja leikkaus: Samuli Welin / Suomen Podcastmedia Tuottaja: Joona Haarala / Suomen Podcastmedia
© 2023 Storytel Original (Äänikirja): 9789180682374
Julkaisupäivä
Äänikirja: 16. lokakuuta 2023

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 1635 arvioon
Ajatuksia herättävä
Hämmentävä
Informatiivinen
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/1635
V
18. lokak. 2023
Olisi ehkä ollut parempi ihan vain kirjana. Nyt kummallinen ääninäytelmä.
P
18. lokak. 2023
En valitettavasti pystynyt kuuntelemaan. Tämä on kuunnelma-tyyppinen joten äänet vaihtuvat jatkuvasti, ajoittain kuulostaa kuin kyseessä olisi amatööri-imitaattori ja itsepuhelut ovat ajoittain ylinäyteltyjä. Veden litinä, maiskutus, hönkäily ym äänet häiritsevät. Kirjan alku oli sekava (välillä puhuu kirjailija, välillä ex-lahkaiset, sivuhenkilöt jne) ja välillä ollaan haastattelutilanteessa mutta toisaalta ennalta-arvattava. Tavanomaisena yhden lukijan äänikirjana voisi tulla kuunneltua.
Marjo
16. lokak. 2023
Eipä tää sitten silleen ollutkaan kirja vaan kuunnelma. Raotti hieman lahkon sumuverhoa, mutta jäi melkoisen heppoiseksi. En tiedä mitä halusin kuulla ja tietää, mutta hyvin pinnalliseksi jäi. Pettynyt
Tiina
17. lokak. 2023
Todella hyvin tehty
Marra
17. lokak. 2023
Antaa hyvän kuvan yhdestä lahkosta ja samalla myös yleisen tason konseptin hengelliselle väkivallan käytöstä.Toteutuksena pidän enemmän perinteisestä kirjasta. Mm. valtamurteen iholle tulo häiritsi, kirjoitettuna sen voisi häivyttää paremmin.
Aki
19. lokak. 2023
Ite lestadiolaiuudesta vuosia sitten eronneena, huomaan jotain samaa. Mutta ei todellakaan noin sairasta. Antoi kyllä voimia omassa taistelussa. Lahkot on kyllä todellista aivopesua herkille ihmisille. Ajatelkaa omilla aivoilla. Ei kannata antaa muiden johtaa omaa elämää.
Tylle
16. lokak. 2023
Kaksi tuntemaani henkilöä lienee ko lahkossa edelleenkin.
Tammu
19. lokak. 2023
Kirja oli todella hyvin luettu. Olenhan noista lahkoista aina tiennyt, mutta silti aina osaa ihmetellä miten hyvin jotkut osaa manipuloida...Hyvä kirja.
Mauro
16. lokak. 2023
Tosi kiinnostava, hurjan jännittävä ja ihan mahtavat ääninäyttelijät, tätä lisää!
Ninni
16. lokak. 2023
Aika tylsä
Suomi
Suomi