4.1
2 of 4
Elämäkerrat
Rikollisen hyviä tarinoita.
Immu – Vanki numero 1861 kuvaa suomalaisten vankien elämää kaunistelematta mutta viihdyttävästi.
Entinen Cannonballin asekersantti Mika ”Immu” Ilmén tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen huumekaupan rahoittamisesta vuonna 2014. Vankila oli Immulle uusi kokemus, ja vangin elämää piti alkaa opetella kantapään kautta.
Tässä kirjassa Immu kertoo, millaista arki vankilassa oli ja millaisia elämäntarinoita sinne oli säilötty. Helsingin Sörnäisten vankilan karuus oli Immulle aluksi järkytys samoin kuin ihmisraunioilta näyttäneet kanssavangit. Sörkkä osoittautui omaksi maailmakseen, josta ei puuttunut valtataisteluita eikä väkivaltaa.
Tietokirjailija Sami Lotilan toimittama Immu – Vanki numero 1861 sisältää paljon mielenkiintoista asiaa vankilan kirjoitetuista ja kirjoittamattomista säännöistä sekä hauskoja ja surullisia mutta ennen kaikkea elämänmakuisia tarinoita kiven sisältä.
Mika Ilmén (s. 1971) on entinen moottoripyöräkerholainen, kuntosali- ja portsariyrittäjä sekä vapaaottelija-ammattilainen. Hänen ensimmäinen kirjansa, Immu, oli myyntimenestys, ja niin ovat olleet myös sen jälkeen julkaistut Immu – Vanki numero 1861 ja Immu – Pokevuodet.
Sami Lotila (s. 1965) on entinen Hymyn päätoimittaja ja nykyinen vapaa toimittaja. Hän toimii usean suomalaislehden Viron-kirjeenvaihtajana. Lotila on kirjoittanut kymmenkunta kirjaa, muun muassa kehonrakentaja Olev Annuksesta kertovan elämäkerran Tallinnan terminaattori (2020). Viimeisin teos on keväällä 2022 ilmestynyt Pornotähti Cindy Sun.
© 2021 Bazar (Äänikirja): 9789523763128
© 2021 Bazar (E-kirja): 9789523763111
Julkaisupäivä
Äänikirja: 28. syyskuuta 2021
E-kirja: 28. syyskuuta 2021

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 3494 arvioon
Ajatuksia herättävä
Hauska
Koukuttava
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/3494
Mikko
6. lokak. 2021
Teinipojan (50v) elvistelyä vailla itsekritiikkiä. Tuli mieleen tupakkaseurueen keskustelut yläasteella. Plussaa siitä, että Immu itse lukijana.
Keijo
2. marrask. 2021
Säälittävä jätkö
H
1. marrask. 2021
Narsisti pahimmasta päästä, väkivaltainen idiootti joka haukkuu vaan kirjassaan muita ja kehuu itseään. Kertoo kirjassa vaan satuja muista vangeista, ne toki onkin sitten hyviä vaikka varmasti kaikkien vihansa niskaansa saakin. Vaimon ärsyttävät lätinät olis ollut parempi jättää pois tai olla jonkun muun lukemat. Ehdottomasti kuunneltava jos vankilasadut tunnetuista rikollisista kiinnostaa.
Harri
10. jouluk. 2021
Pahasti on tuollakin konttori sekaisin. Kuolleita haukkuu ja itseään ylistää. Todella paljon ristiriitaisia juttu tuossa kirjassa. Ihan turha ukko
olli
2. lokak. 2021
Immun molemmat kirjat 6/5 👌 ku tulis viel lisää
Outi
14. marrask. 2021
Ärsyttävä kerrontapa ja kiroilu häiritsivät.
Taavi
13. lokak. 2021
Pinnallinen.
Inet
20. helmik. 2022
Surkeaa lätinää mieheltä, joka parhaiten muistetaan kaveriltaan varastamisesta ja rahankavalluksesta urheiluseuraltaan. Yhtä jonninjoutava kirja, kuin mieskin.
K
19. lokak. 2021
Immun itsensä kertomana todella miellyttävää kuunneltavaa. Todella luontevasti ja eläytyen hän tarinan kertoo. Kiroilua paljon, mutta en odottanutkaan mitään lastensatua. Kirja piti kivasti otteessaan loppuunasti.
Jonne
6. lokak. 2021
Iso plussa, että itse kirjoittaja toimii myös lukijana. Immun ääni sopii omiin kirjoihinsa loistavasti ja se tuo koko teokseen eri tavalla "uskottavuutta"
Suomi
Suomi