Koukuttavan kiihkeätempoinen Hallavainen-dekkarisarja nostaa kierroksia yhä korkeammiksi. Helsinki–Tampere-junarata on kuin punaiseksi maalattu, kun viiden lapsen äiti, yhteiskunnan rakastettu tukipylväs jää Pendolinon alle. Onko tragedia onnettomuus, itsemurha vai murha? Vainajan päätä ei löydy mistään.
Hirmumyrsky Karla iskee Perämeren rannikolle. Hänen alleen jää niin sivullisia uhreja kuin vähemmän viattomia rikollisia. Saako kukaan väkivaltaista naista ja vauhtiin päässyttä kostonkierrettä pysähtymään? Anu Murtovuo joutuu etsimään itsestään saman voiman ja verenperinnön, joka pitää kaksossisaren vihan käynnissä.
Kyy povellani on kaunokirjailijana kyntensä näyttäneen Päivi Alasalmen 25. teos. Tampereelle sijoittuva, piinaavan vauhdikas Hallavainen-sarja on edennyt kolmanteen kauteensa ja kerää yhä enemmän faneja, eikä syyttä. Taitavasti punottu tarina, yllättävät juonenkäänteet, katu- uskottavat poliisit ja pahikset sekä tarkka rikospsykologia pitävät lukijan jännityksen takuuvarmasti yllä, samoin hyvän ja pahan siskoksen kaksintaistelu. Jos pidit rikollisen synkästä Alamaailman kuningattaresta ja sietämättömään cliffhangeriin huipentuneesta Häkkilinnuista, sinun on pakko kuunnella Kyy povellani.
© 2021 Storytel Original (Äänikirja): 9789180242417
© 2021 Storytel Original (E-kirja): 9789180248068
Julkaisupäivä
Äänikirja: 15. lokakuuta 2021
E-kirja: 15. lokakuuta 2021

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 994 arvioon
Koukuttava
Jännittävä
Yllättävä
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/994
Johanna
4. marrask. 2021
Todella hyvä kirja, oli pakko kuunnella kokonaan heti. Lukijalle 10+
Pasi
1. syysk. 2023
Erittäin hyvä ja koukuttava kirjasarja, toivottavasti tarina jatkuu vielä.
Teemu
9. heinäk. 2022
Sarja paranee kirja kirjalta
Tiina
27. elok. 2022
Tykkäsin koko sarjasta ja odotan kyllä uutta osaa.
Minna
26. helmik. 2024
Lisää Hallavaista ja kumppaneita. Olen totaalisesti koukussa.
Petri
28. lokak. 2021
Erittäin hyvä kirja. Lukijalle myös 5/5
Linda
16. lokak. 2021
Mahtava kirja! Toivottavasti tarina ei vielä pääty
Henna
19. marrask. 2022
Kiitos kirjailijalle, sekä lukijalle!
Minna
14. lokak. 2022
Osittain ylättävö, osittain arvatta, mutta hyvä😊 piti otteessaan koko ajan ja oli kuunneltava nopeasti loppuun. Hyvä sarja, jatkoa odotellessa
Pentti
4. marrask. 2021
Paras sarjassa.
Suomi
Suomi