Koukuttava poliisidekkari alamaailman välienselvittelystä ja kohtalokkaasta tragediasta Tampereella! Rikoskonstaapelit Hallavainen ja Sirkiä tutkivat arvokasta asuntoa, joka näyttää lähinnä teurastamolta. Verta on niin paljon, etteivät uhrit ole voineet selvitä hengissä. Kuka tai ketkä asunnossa ovat kuolleet ja missä ovat heidän ruumiinsa? Asukkaat, alamaailman kruunaamaton kuningaspari Teemu Karvia ja Karla Kuusivaara, ovat ainakin kadonneet kuin tuhka tuuleen. Samoihin aikoihin sosionomiksi valmistunut Anu Murtovuo muuttaa Tampereelle. Hän ei ole koskaan ennen asunut siellä, mutta yllättäen hänet tunnutaan tunnistavan joka kulmalla. Uhkaavat tilanteet seuraavat toisiaan. Anu saa myös kuulla synkistä perhesalaisuuksistaan. Lopulta hän lähtee Madridin tummaan yöhön salaperäiseen tapaamiseen, jonka seurauksia hän ei pysty edes kuvittelemaan. Alamaailman kuningattaressa kahden nuoren naisen elämät kietoutuvat toisiinsa kieroutuneella tavalla, eikä mikään ole sitä, miltä ensiksi näyttää. Päivi Alasalmen dekkari pitää piinaavan jännityksen yllä loppuun saakka.
© 2019 Storytel Original (Äänikirja): 9789179257835
© 2019 Storytel Original (E-kirja): 9789179258368
Julkaisupäivä
Äänikirja: 18. joulukuuta 2019
E-kirja: 18. joulukuuta 2019

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 1768 arvioon
Koukuttava
Jännittävä
Yllättävä
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/1768
Tarja
18. huhtik. 2020
Tosi hyvä!Lukijan tyyli haittasi aluksi kuuntelua.
Ulla
23. helmik. 2020
Pidin kovasti. Oikein viihdyttävä. Sitten vielä kun erittäin tutut maisemat niin lisämielenkiintoa vielä siitä. Voin suositella!👍Kyllä Päivi Alasalmi osaa näköjään dekkareitakin kirjoittaa!👍Olen lukenut varmaan kaikki romaaninsa ja tykkään erittäin paljon👍Uutta tarinaa odotellessa..😊👋
Mirja
30. jouluk. 2019
Kerralla ahmittava dekkari. Pidin.
Maarit
11. maalisk. 2020
Hyvä kirja, mutta kun lukija siirtyi kohtauksesta toiseen pitämättä pientäkään taukoa, oli hieman vaikea seurata.
Laura
4. helmik. 2021
Täyttä paskaa. Erityisesti kohta, jossa suurlähetystön virkailija huumaa päähenkilön, vei lopunkin uskottavuuden. Kannattaisi kirjoittaa jotain, mikä edes teoriassa voisi olla mahdollista, tai sitten siirtyä suosiolla johonkin fantasiakirjallisuuteen.
Andreas
4. toukok. 2020
Kiitos sanoista. Tekivät siivous päivistä jännittävät! Jatkoo?
Tuula
9. helmik. 2020
Todella hyvä
Marita
4. tammik. 2021
Hyvä kirja.... lukija oli muuten ihan ok, mutta olisi voinut tauottaa lukiessaan, varsinkin lukujen välissä.
Pia
2. marrask. 2021
Ihan ok. Lukija voisi pitää kunnon taukoja.
Tanja
2. syysk. 2021
Hyvä kirja. ”Hönkivään” Lukutapaan kesti hetken tottua..
Suomi
Suomi