4.4
8 of 8
Romantiikka
Seitsemän sisarta -sarjan häikäisevä, unohtumaton päätös
Lukijoiden sydämet valloittaneen Lucinda Rileyn ja hänen poikansa Harry Whittakerin kirjoittama Atlas, Papa Saltin tarina on elämänmittainen matka läpi rakkauden ja menetyksen, yli rajojen ja valtamerten.
Pariisi, 1928. Ystävällinen perhe pelastaa nuoren pojan varmalta kuolemalta. Poika varttuu lempeäksi ja älykkääksi nuoreksi mieheksi, mutta omasta henkilöllisyydestään hän vaikenee.
Opiskeluvuosinaan, ensirakkauden huumassa poika on unohtaa menneisyytensä kauhut ja tekemänsä lupaukset. Ympärillä kuohuu 1930-luvun Eurooppa, jossa pahuus valtaa tilaa, ja sydämessään poika tietää, että hänen on pian jälleen paettava.
Egeanmeri, 2008. Kaikki seitsemän sisarta kokoontuvat Titan-huvijahdin kannella, ensimmäistä kertaa yhdessä. He ovat jättämässä hyvästit rakkaalle, arvoitukselliselle isälleen, Papa Saltille.
Kaikkien yllätykseksi isä on uskonut vihjeet omasta menneisyydestään kadonneelle sisarelle. Sitä mukaa kun totuuksia selviää, uusia kysymyksiä kumpuaa esiin. Ja mikä kuohuttavinta, isän menneisyydellä voi olla seuraamuksia vielä tänäkin päivänä.
Lukijoiden rakastaman Seitsemän sisarta -sarjan häikäisevä päätösosa kertoo vihdoin Papa Saltin tarinan. Lucinda Riley ehti kirjoittaa ennen kuolemaansa kesäkuussa 2021 vain osan tarinasta, mutta hän jätti sarjan salat perinnöksi pojalleen Harry Whittakerille, joka viimeisteli tarinan loppuun.
Irlantilaissyntyinen Lucinda Riley (1965–2021) oli taiturimainen tarinankertoja, jonka teoksia on käännetty jo lähes neljällekymmenelle kielelle ja myyty kymmeniä miljoonia kappaleita maailmanlaajuisesti. Hänet tunnetaan ympäri maailman huippusuosion saaneen Seitsemän sisarta -sarjan kirjailijana. Sarjan viimeinen osa Atlas, Papa Saltin tarina julkaistiin suomeksi keväällä 2023.
Lisäksi Rileyn romaaneista on suomennettu Keskiyön ruusu, Enkelipuu, Perhosten huone, Vaarallinen kirje, Oliivipuu, Italialainen tyttö, Orkideatarha, Auroran salaisuus, Kuolema sisäoppilaitoksessa ja Valo ikkunassa.
Harry Whittaker vietti lapsuutensa läntisen Irlannin maaseudulla. Äitinsä, rakastetun Lucinda Rileyn jalanjäljissä Whittaker on luonut uraa kirjailijana, näyttelijänä ja radiojuontajana. Hän on viimeistellyt Rileyn muistiinpanojen pohjalta rakastetun Seitsemän sisarta -sarjan päätösosan Atlas, Papa Saltin tarina.
© 2023 Bazar (Äänikirja): 9789523763821
© 2023 Bazar (E-kirja): 9789523763814
Kääntäjät: Hilkka Pekkanen, Tuukka Pekkanen
Julkaisupäivä
Äänikirja: 11. toukokuuta 2023
E-kirja: 11. toukokuuta 2023

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 3441 arvioon
Sydäntälämmittävä
Koukuttava
Tunnelmallinen
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/3441
J
13. toukok. 2023
Kirja oli ihana. Osittain kuuntelin, osittain luin. Kirja oli aivan erilainen kuin edeltäjänsä ja mielestäni kuitenkin hyvä. Lucindan poika on sanonut äitinsä olleen tarinoiden kertoja ja se näkyi hänen kirjoittamissaan. Tämä kirja oli riisuttu niistä kaunopuheista/kuvauksista mitä edellisissä oli ja mielestäni se sopi tähän kirjaan, sillä tämä oli tytärten isän tarina miehisemmällä kerronnalla, ei niin paljoa kauneuden ihailua/ esteettisiä kuvauksia, kuten voi odottaa kun katsoo vanhemman miehen näkökulmasta. Kirja ei muutenkaan aivan niin siirappinen kuin edeltäjänsä. Mutta minkä mielettömän suuren taustatyön Lucinda on tehnyt kun saanut selvitettyä JA liitettyä historiallisia tapahtumia ja henkilöitä fiktioon. Aivan mieletöntä 🤗
Eila
16. toukok. 2023
Mahtava teos! Kysymykset saivat vastauksensa. Ainoa ongelma oli se, etten enää muistanut 7 kirjan sisältöjä tarkasti ja tämän kirjan loppupuolella porukkaa oli niin paljon, että kuka oli kuka…
Anni
26. toukok. 2023
Pitkään aikaa huonoin kuuntelemani kirja. Hetkittäin alussa tarinaa kehitellään lupaavasti mutta suurimmilta osin tapahtumia vain kahlataan juosten läpi liian pitkillä aikahypyillä. Henkilöhahmot ovat edelleen pinnallisia eivätkä kehity, hahmojen väliset suhteet ovat epäuskottavia ja tarina kokonaisuudessaan naiivi. Lisäksi sitä väännetään lukijaa aliarvioivasti rautalangasta ja kerronnassa ja dialogissa on kamalasti tyhjänpäiväistä jaarittelua ja lässytystä. Suomennos on paikoin tosi kökkö. En voi uskoa että käytin tähän sarjaan silti elämästäni lähes viikon yhteensä eli koukku kuitenkin selkeästi toimii koska halusin tietää ratkaisut. En valitettavasti ymmärrä sarjan saamaa suitsutusta lainkaan.
Riitta
15. toukok. 2023
Upea lopetus Seitsemän sisaren kirjasarjalle📝🌹 Erityiskiitokset Ville Tiihoselle, joka saa tarinan kuin tarinan elämään äänellään🌹 Huippuvalinta☀️
Darina
16. toukok. 2023
Tuntuu hyvältä saada vihdoin tarinalle näin kaunis loppu. Näissä kirjoissa on syvyyttä, historiaa, rakkautta ja inhimillisyyttä... kaikkea sitä, mikä alkaa hiipumaan nykyajasta. Suuri kiitos sekä Lucindalle että Harrylle näistä hetkistä kirjojen äärellä ❤️
Hannele
12. toukok. 2023
Kaikki sarjan kirjat ovat olleet uskomattoman naiivia, mutta olen kahlannut ne kuitenkin läpi, koska sisarten tarinat ovat kiinnostaneet. Merryn kirja oli jopa ihan viihdyttävä. Mutta tämä on kyllä uskomattoman huono. Pitkäveteinen. Luovutin puolessa välissä kun en jaksanut enää pinnistää. Täyttä hömppää.
Järvelin
13. toukok. 2023
Paras lukija Ville Tiihonen pelastaa vaikka kirja olisi mikä.Viisi tähteä hänelle.
Seija
14. toukok. 2023
Kyllä kannatti odottaa ja mahtavat lukijat, varsinkin Ville Tiihonen.
Paula
16. toukok. 2023
Pelkäsin viimeisen osan olevan pettymys, koska kirjoittaja vaihtui. Näin ei ollut, Harry on tehnyt erinomaisen työn. Olin ilahtunut, että loppu oli yllättävä eikö vastannut arvauksiani. Mielenkiinto pysyi hyvin yllä.
Helena
15. toukok. 2023
Upea päätös kirjasarjalle!Ville Tiihosen miellyttävä ääni sopi kirjaan hyvin.
Suomi
Suomi