Erittäin liikuttava kirja - ei voi lukea ilman kyyneleitä. Sielussani on syntynyt paljon lämmintä tunteita, omija muistoja lapsuudestani ja rakkauden suhteeita omalle äidille kohtaan. Karjailijan puhuminen oman äidin kanssa koko kirjan ajan - kuin syvän rukous, kuin Mikin Liukkosen runot Elisabet hänen ädilleen - kivullista, yksityistä, todella surullista ( katso ytubista - todella kaunis!). Koko tarinan rytmi muistaa joskus Kalevalan tyyli - hyvin rytmillista, hyvin musikaalista, hyvin suimalaista. Minusta se on oikein rukous oman äidin puolestaan. Rajamattomasti kaunis! Se koskettaa kaikkia.

Paljon sanoja, paljon tautologiaa. Sanat eivät vieneet kertomusta eteenpäin. Teksti juuttui, polki paikallaan. Viha, viha, katkeruus, katkeruus, kohtu, napanuora, et rakasta, en rakasta, kriik, kriik, niks naks, möö, möö. Vain onnettomuuden ja alkoholismin kuvauksessa oli kirjan aineksia.

Todella Finlantiapalkkinnon arvoinen. Upea kuvaus sukupolvien ketjussa.Sanankäyttö upeaa ja ihailtavaa.

Pala historiaa, josta ei puhuta, joka on tehnyt meistä meidät, suomen kansan. Aukirevityt haavat, menneiden tuskat läpikäyty. Elämä on tässä ja nyt. Tämä kirja kertoo menneestä elämästä, siitä surusta ja tuskasta, josta ei puhuttu, mutta joka ohjasi toimintaa. Toivottavasti kirjan myötä useampi pysähtyy näkemään omaa historiaansa. Lopettaa loputtoman juoksun ja seisahtuu oman elämänsä äärelle, sillä elämä on tässä ja nyt.

Katkeraa kerrontaa. Lyhyempikin versio olisi ajanut asiansa.

Kirjalla on varmaan terapeuttista merkitystä kirjoittajalleen ja ehkä niille, jotka voivat samastua tämän kokemukseen. Muuten melko yhdentekevä ja kirjallisesti epätasainen.

Niin samaistuttavaa kerrontaa ylisukupolvisista traumoista, tukahdutetuista tunteista, surusta, vihasta ja rakkaudesta. Suosittelen jokaiselle. Ihan jokaiselle.

Sekava.

Eihän Finlandia-voittaja voi olla huono. Vai voiko? Tämä kirja ilmeisesti jakaa kovasti mielipiteitä, joillekin kolahtaa, joillekin ei. En jaksanut kuunnella loppuun. Enkä oikein uskaltanutkaan, koska olisin repinyt hiukset päästäni, jos lukija olisi sanonut vielä kerrankin ”äiti”.

Tämän äänikirjan julkituloa odotellessa kuuntelin Pohjoisessa kahvi juodaan mustana, joka myös käsitteli äidin ja tyttären välistä suhdetta äidin elämän päättyessä. Ensin kuunneltu oli niin intensiivinen kokemus, että Kähkönen tuntui vähän laimealta. Myönnän, että minulla oli Finlandia-voittajaa kohtaan yliodotuksia. Kirja tuntui aika ennakoitavissaolevalta ja ehkä vielä kertaalleen toimittaminen olisi ollut paikallaan. Joka tapauksessa ehdottomasti hyvä kirja.